Olen viime viikkoina ollut ihan innoissani Suomeen paluusta. Joka päivä suunnittelen mitä kaikkea kivaa sitä voikaan sitten siellä Suomenmaalla tehdä.

Tänään kuitenkin iski paniikki.

Ostin vihdoin lentoliput. Paluupäiväni on pari viikkoa suunniteltua myöhemmin, sillä ihana yliopistoni päätti yhtäkkiä vaihtaa graduación-päivän lokakuun 7. päivästä 21. päivään! Onneksi en siis ollut aiemmin tuota lippua hankkinut.  Nyt siis lähtöpäiväni on 22. päivä... mutta Suomeen saavun vasta 24. lokakuuta. Santo Domingo- JFK-lentoja on karsittu sen verran, että kaikki lennot saapuu New Yorkiin juuri samaan aikaan, kun kaikki tarpeeksi halvat lennot sieltä suuntaavat kohti Eurooppaa. Miten ihmeessä kaikki koneet voivat nousta ja laskeutua kello 17.45?! No, tiedossa on siis vuorokausi joko JFK:lla hilluen (ei mitään uutta sinänsä) tai mielenkiintoinen reissu yksin Manhattanille. Äh... sitten se olisi ollut kivaa, jos Carlos pääsisi lähtemään täältä samaan aikaan, mutta kun ei niin ei.

Jostain syystä me kärsimme royal-kompleksista, joka estää meitä lentämästä samassa koneessa. Parhaillaan olemme olleet samaan aikaan ylittämässä Atlanttia, molemmilla päämääränä New York, mutta minä Helsingistä, Carlos Pariisista... (oikeesti se johtuu lähinnä siitä, että Carlos lentelee ilmaiseksi AA:n lennoilla, minä en... tällä kertaa kuitenkin siitä, että Carloksella on hommat täällä vielä niin vaiheessa, ettei Suomeen lähdöstä tule mitään ennen vuoden loppua).

Mutta... siitä paniikista minun piti puhua. Tänään olen latonut taas tavaraa pahvilaatikoihin, ottanut taulut seiniltä ja laittanut telkkarin lähtövalmiiksi. Uudet omistajat tulevat sen tänään illalla hakemaan. Kun näin tyhjän kolon olohuoneessa, iski tuo tyhjä olo myös itseeni. Mahanpohjassa alkoi tuntumaan kummalliselta, enkä vieläkään ole osannut oikein rauhoittua.

Tässä sitä nyt sitten oikeasti mennään! Kamalaa. Kaikki se elämä mitä tänne olen ympärilleni rakentanut, on kohta vain muisto menneestä. Kaikki ne ihanat hetket... arki-illat Santo Domingossa. Koti.
Muutto väliaikaisesti anoppilaan pitäisi tapahtua ensi viikolla.

Taas pitää etsiä uudet ympyrät ja uudet kuviot.
Uusi koti... ja uudet tavarat. Kun ei niitäkään saa täältä nyt tähän hätään sinne Suomeen asti kuskattua.

Mutta, kyllä tämä tästä. Kohta taas muistan ne syyt, joiden takia täältä ollaan pois lähdössä.