Miksi tuntuu niin hölmöltä että loppujen lopuksi rakkaat tavaramme menevät kurkusta alas?
Jotenkin se tuntuu niin surkealta, että myytyjen kodinkoneiden tilalle ei tule mitään uutta, vaan kaikki mitä niistä jäljelle jää on pieni summa rahaa, joka loppujen lopuksi menee kuitenkin ruokaan ja kaiken maailman paperisotaan.

No, sentään tavarakasa alkaa väljenemään ja anoppilassa alkaa taas näyttää kodilta... mutta ei kyllä tuoksua. Ihanasti uuteen kotiinsa sopeutuneet kissamme ovat päättäneet kakkia ja pissiä joka ikiseen anopin kukkapurkkiin! On tässä siis ollut kaikenmoista paskahommaa meneillään...

Siitä tulikin mieleeni: Tänään lähti taas uusi satsi papereita kohti Venezuelaa. Hurraa! Toivottavasti nyt kelpaa. Seuraavaksi edessä olisi sitten kai jonkinnäköinen haastattelu. Mukavana puolena asiassa on sentään se, että suurlähetystön vicekonsuli täällä Santo Domingossa on todella hyvä tyyppi! En haluaisi mitenkään julkisesti ketään moittia, mutta itse herra konsuli on ollut hommissaan hieman surkea tapaus, joten olen todella tyytyväinen että tällä kertaa asiointi on onnistunut herra vicen kautta.

Niin ja siitä tulikin sitten taas mieleeni: On se niin luksusta olla EU:n kansalainen. Oma oleskelulupanihan kuoli jo tammikuussa, mutta asia ei kuulema ole mikään ongelma. Otin asiasta selvää kahta eri kautta ja kuulema maksan vain lentokentällä passitarkastuksessa 500 pesoa (10 euroa) ja sillä siisti.