Tänään, noin vuoden metsästämisen jälkeen Good Will Hunting oli paikalla videovuokraamomme hyllyssä!
En kylläkään ollut erityisesti ko. elokuvaa jahdannut, sillä olin sen jo nähnyt aiemminkin, mutta kuitenkin aina muistaessani, kävin myös katsomassa joskos se tällä kertaa olisi paikalla...
Niinpä siis vietimme illan katsoen ensin Paris, je t'aime:in ja sitten Good Will Huntingin. Yhtä hyvä oli kuin ensimmäiselläkin kerralla... ehkä vain hieman toisesta näkökulmasta.

Muistan silloinkin jääneeni miettimään omaa elämääni, pohtimaan mihin minulla itselläni olisi mahdollisuuksia, mitä minä haluan tulevaisuudeltani jne. Tuolloin olin 10 vuotta nuorempi, ja päällimmäisenä toiveenani oli kai päästä mahdollisimman kauas pois kotikaupungistani. Sen suhteen olen kylläkin haaveeni toteuttanut, mutta en tiedä onko se loppujen lopuksi ollut sitä mitä silloin kuvittelin.

Jos tarkemmin ajatellaan, ei minun haaveenani koskaan ollut tulla mihinkään kookosmaahan, eikä opiskella sisustussuunnittelijaksi, saati sitten rakastua espanjankieliseen afrotukkaiseen pikkumieheen. Minähän halusin muuttaa Ranskaan ja löytää itselleni elegantin viinitilan perijän, tai lähteä johonkin englanninkieliseen maahan... puhuinhan minä aina itsekseni peilin edessä englantia tulevalle suurelle rakkaudelleni!

Ulkomaat sentään on aina ollut haaveenani, ja vaikken sinne Ranskaan olekaan päätynyt, niin aika pitkälti olen silti tehnyt elämässäni juuri sitä mitä haluan, muista viis veisaten. Silloinkin kun sain täällä olostani tarpeeksi, lähdin yksin pitkän kesäloman viettoon Suomeen, ja melkein jopa olin heittää koko täkäläisen elämäni kaivoon, mutta takaisin kuitenkin tulin, Barcelonan, Pariisin ja New Yorkin kautta, Carlos vierelläni.

Minun osallani tunteet tahtovat aina viedä etusijan järjeltä kun tärkeisiin päätöksiin tullaan. Niinpä siis nytkin miettiessäni sitä, minne tämän episodin jälkeen suuntaan, etusijalla tahtoo olla omat päähänpinttymäni siitä, missä olisi ihanaa olla... ja niitä päähänpinttymiä on liian monia. Sen suhteen olen kai edelleen yhtä kakara kuin kymmenen vuotta sitten. Edelleen kuvittelen olevani niin nuori, että mikä vain on mahdollista.

Välillä haluan jäädä tänne, toisinaan haluan takaisin Suomeen... mutta usein myös edelleen kuvittelen eläväni siellä Etelä-Ranskassa, tai edes Espanjan puolella Välimeren rannalla. Kaiken sen rinnalla haluan myös jatkaa opiskeluja jossain toisessa yliopistossa, joista mikään ei sijaitse siellä missä haaveilen asuvani. Kaiken lisäksi on ajateltava Carloksen mahdollisuuksia muuttaa sinne minne minun nokkani näyttää. Teoriassa asia on niin sovittu, mutta käytännössä asia ei tietenkään ole niin helppoa.

Ja kun vielä pidemmälle pohdinnoissa mennään, en edes tiedä olenko oikealla alalla, vaikken kertaakaan ole valintaani katunut. En vain tiedä onko minussa what it takes. Kiinnostuksesta ei ole puutetta, mutta loppujen lopuksi olen aika saamaton, ja vaikka tähän asti olen opinnoissani päässyt (gradun tekoon) en edes tiedä olenko lahjakas tai tarpeeksi luova koko hommaan.

Helppo on sanoa, että olisi se niin helppoa, jos olisi yhtä nerokas kuin Will Hunting. Voisi vain lähteä minne tahansa, ratkoa pari matemaattista ongelmaa ja valita työpaikoista sen mielenkiintoisimman... mutta eihän se helppoa niinkään olisi. Mitäs jos Willin letkautuksien mukaan minäkin haluan "karjapaimeneksi" johonkin hornan tuuttiin? Vaikka sinne käpykylään, josta olen lähtöisinkin... Ympäri mennään ja yhteen tullaan- nykyään ei sekään kuulostaisi niin pahalta vaihtoehdolta.