Yksi tämän kaupungin suurimmista ongelmista on liikenne. Kun suomalaiset puhuvat ruuhkista, tai törpöistä kuskeista, minun tekisi mieleni vain nauraa. Tietenkin ymmärrän, että kaikilla omat ongelmansa oman todellisuutensa ympärillä, mutta jotain toista kokeneena olisin kyllä hyvin hiljaa ainakin siellä Suomen puolella. Toista se taitaa kuitenkin olla esim. Lontoossa. En silti usko, että edes Lontoossa olisin niin suu mutrulla kuin täällä, sillä siellä sentään ne bussit ja metrot toimivat, vaikkakin aikataulusta myöhässä ja takkuillen.

Toista se on täällä. Bussit eivät kulje millään aikataululla ja metroa ei edes ole olemassa (rakenteilla kylläkin, jipii!). Julkisella liikenteellä kulkeminen on niin epämukavaa (hikistä, likaista ja ahdasta), että ne, jotka suinkin vain kykenevät oman auton ostamaan, sen myös tekevät. Tämä on johtanut tietenkin siihen, että Santo Domingon kaduilla on autoja huomattavasti yli kapasiteetin. On täysin normaalia, että perheessä on vaikka neljä autoa.

En kuitenkaan ole maininnut sitä täkäläistä vaihtoehtoa valtion tarjoamalle julkiselle liikenteelle, eli motoconcho (mopokyyti), voladora ("lentävä" pikkubussi) ja carro público (yleinen auto). Kaikki nämä yhdessä kaduilla saavat aikaan sellaisen sekametelisopan ja sekasorron, että suomalaiselta jää helposti ajaminen väliin tällä saarella. Asiaa ei tietenkään yhtään paranna se, että liikennesääntöjä noudatetaan silloin kun huvittaa ja kaistoja vaihdellaan ja ohitellaan hullun lailla.

Itse en ennen uskaltanut näitä kolmea viimeistä vaihtoehtoa käyttää ollenkaan. Ko. liikennevälineiden fyysinen kunto, kuskien ajotaito, sekä polttoainevaihtoehdot (=kaasu) tekevät niistä enemmän tai vähemmän liikkuvia pommikoneita, joissa varastetuksi tuleminenkin on huomattavasti helpompaa. Liikkumaan minun silti pitää päästä, ja kun en edelleenkään ole saanut opeteltua ajamaan (Carloksen opettamiskykenemättömyydestä ja omasta saamattomuudestani johtuen), olen vähitellen tottunut yleisten autojen käyttöön. Nämä kun ovat nopein vaihtoehto päästä paikasta toiseen.

Yleisiä autoja on kaikilla suuremmilla kaduilla, ne pysähtyvät sinne minne niiden haluaa pysähtyvän (joka myös lisää kaaosta), ja sisälle autoon ahtautuu kuskin lisäksi kuusi matkustajaa. Siis tavalliseen henkilöautoon. Etupenkille kaksi ja taakse neljä. Kolmas sisääntulija kirjoittamattoman säännön mukaan istuu penkin reunalle niin, että neljäskin mahtuu sisälle, ns. kolmannen matkustajan taakse.

Tänäänkin kuljin yliopistolle näillä carro públicoilla tavalliseen malliin, ensin käveltyäni oman katumme toiseen päähän, josta kulkee lähin reitti. Meidän katumme on aika suuri, muttei kuitenkaan johda mihinkään muualle kuin omakotitaloalueelle ja slummiin. Tämän vuoksi ainoa yleinen kulkuneuvo kadullamme on motoconcho.

En ole näiden täällä viettämieni vuosien aikana kertaakaan uskaltautunut yksinäni ko. mopon kyytiin menemään (lukuunottamatta sitä aiemmin mainitsemaani pohjoisrannikon Playa Bonita-seikkailua), mutta tänään, suurempia harkitsematta, ja laiskuuden innoittamana, uskaltauduin vinkkaamaan itselleni mopotaksin kadun toisesta päästä kotiin!

Kyllä olikin sitten villi olo kun hetkessä olinkin jo kotiovella, olo oli kuin olisin edennyt suurenkin askeleen voittoa kohti! En tosin tiedä mikä se tätä seuraava voitto olisi, dominikanisoituminen kenties, mutta onko tuo nyt sitten tosiaan mikään voitto, jos totuttaudun alunperin kammottavina pitämiini täkäläisiin tapoihin, eli en kävele korttelinkaan mittaa, saastuttaen vieläkin enemmän Santo Domingon todella huonolaatuista ilmaa.

Niin, nuo ympäristöongelmat ja dominikaanisten tietämättömyys ja välinpitämättömyys ko. asioiden suhteen onkin sitten jo aivan toinen asia. Niitä pohdinkin siinä tekeleillä olevassa gradussani enemmänkin, että ehkäpä tässä vielä joku päivä siitäkin innostun kirjoittamaan...

Tässä vielä esimerkkinä kuva "motoconchailusta", kyydissä en siis tietenkään ole minä, ja maisemakin näyttää paljon rauhallisemmalta kuin Santo Domingon kadut, mutta täkäläinen ainakin on tuo kuski kuskattavineen.

1435950.jpg