Vihdoinkin näiden helteiden sekaan tuli myös sadetta ja tuulta. Ihana istua sisällä (jopa tuolilla lattian sijaan) ja olla hikoilematta. Mutta, tarkoitus ei ollut puhua säästä ja hiestä, vaan sisustuksesta...

Minähän olen nyt vihdoinkin diplomia vaille valmis diseñadora de interiores, mutta kokemusta minulla ei itse sisustamisesta ole paljon yhtään! Yliopistossa kaikki on vaan teoriaa ja suunnitelmaa- ja siis varsinkin sitä tilasuunnittelua, eikä mitään sistustamista. Enkä minä edes haluaisi olla mikään verhojen laittaja (niin kuin opiskelukavereiden kanssa vitsailemme), vaan todellakin tilasuunnittelija. Se sisustus kuitenkin on oleellinen osa suunnittelua ja onhan minulla näkemykseni siitä mikä on esteettistä ja mikä ei, vaikka ammattilaisena tietenkin yritän olla (ja olenkin) mahdollisimman avarakatseinen ja pitää monista eri tyylisuunnista ja värimaailmoista.

Omasta kodistani ei kuitenkaan ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen, että täällä asuvat sisustussuunnittelija ja rakennusinsinööri. Nurkat ovat rempsallaan, fiksailla pitäisi vähän siellä ja täällä ja huonekalut ovat lähes kaikki vähitellen kämppäämme kasautunutta Carloksen sukulaisten jäämistöä. Olemme asuneet viime vuodet sellaisella "väliaikaismeiningillä" (ja opiskelijabudjetilla) ettei siihen sisustukseen ole ollut mitään järkeä alkaa kunnolla satsaamaan. Aina kun sisustusvimma käy päälle, pitää muistaa että "mitäs sitä nyt enää, kun kohta me kuitenkin tästä lähdetään"... ja sinne minne lähdetään, mennään matkalaukku-meiningillä.

Silti, olenhan minä jotain sentään yrittänyt täällä tehdä, esim. maalata seiniä eri tekniikoilla, tuoden edes jotain erityistä tähän kämppään niiden kauniiden huonekalujen puutteessa. Yleisilme koko talossa on hieman sekava, mutta tässä joitain yksityiskohtia joista pidän:

1824402.jpg1824404.jpg1824405.jpg

Olohuoneessa meillä on kamalat vanhat sohvat, mutta pidän telkkarinurkkauksesta, jonka raivasimme kaapiston tilalle (omistajan luvalla), kun ostimme niin ison telkkarin ettei se mahtunut muualle. Hah. Pidän myös vihreästä seinästä sekä vihreästä kattotuulettimesta, venetsialaisverhoista ja Carloksen isän taidekaupan jäämistöä olevista puuveistoksista (tuosta mustavalkoisesta taulusta en pidä, se on heitetty puolipiiloon ex-kaapiston päälle ja on kaiken lisäksi ylösalaisin).

1824406.jpg1824410.jpg1824407.jpg

Ruokahuoneessa pidän öljyväreillä maalatusta "neliöseinästä", taas kerran kattohyrrästä, sekä sinisestä lampusta (jonka johtoa peittävä muoviläppä on irronnut katosta, eikä kukaan jaksa kiinnittää sitä uudestaan). Ruokapöytämme on myös aika söpö, vaikkei yhtään minun tyyliseni. Sen kunniaksi teetätin kolmiosaisen rautaisen screenin, jonka maalasin mustaksi ja väkersin siihen bambu-verhot. Taustalla näkyy vähän myös keittiön ja ruokahuoneen välistä tiili-seinää, joka antaa tilalle rustiikkisen (sanotaanko suomeksi muka noin?) ilmeen.

1824408.jpg1824411.jpg
Kodissamme on yhteensä viisi Guadalupe-nimisen kuuluisan dominikaanisen  taiteilijan taulua. Ihailin niitä aina Carloksen kotona ja loppujen lopuksi ne päätyivät meidän seinille... mutta se onkin sitten tarina erikseen. Joka tapauksessa, ne tuovat hieman ilmettä... ja hieman lisäarvoa tähän asuntoon. Kuvissa näkyvä lamppu ostettiin yhdessä ruokahuoneen sinisen lampun kanssa. Niin... myönnän, että pidän kaikista lampuista.

1824414.jpg
Yläkerran "eteinen" tai "hall" jatkaa samaa räikeää linjaa. Vaikkei tuo myös öljyväreillä maalaamani seinä livenä olekaan ihan noin oranssi, vaan hieman tummempi ja punaisia vivahteita omaava, saa siitä hyvän kuvan asuntomme (vasta)värimaailmasta. Pöytä (oikeasti makuuhuoneen peilipöytä (mikä on cómoda suomeksi?)) on myös sukukamaa ja tyyliltään hyvin tyypillinen dominikaanisessa sisustuksessa. Täällä vanhempi sukupolvi ihannoi Luis XV-muotoja, sekä mahonkia.
Minä taasen ihannoin kirahveja. Pöydällä olevan kirahvin olen kuskannut tänne Suomesta asti.

1824415.jpg
Katolle asunnostamme pääsee rappuja pitkin- sekin tiileillä päällystetty.
1824418.jpg

1824419.jpg1824422.jpg
Vessoja asunnossamme on jopa kolme kappaletta. Alakerran vessasta, sekä yläkerran kakkosvessasta pidän niiden mosaiikki-kaakelien vuoksi. Makuuhuoneen vessan seinät ovat myös kivat, sopivat tänne mainiosti. Nuo siniset lavuaarit ja vessanpöntöt sekä kylpyamme lähtisivät kyllä alta aikayksikön, jos kämppä olisi minun.

1824425.jpg1824426.jpg
Makuuhuone on ainoa poikkeus koko talossa huonekalujen suhteen. Sänky ja yöpöydät ovat skandinaavista linjaa, itseasiassa tanskalaista tuotantoa. Ne ovat ainoa ostos jonka teimme tähän asuntoon. Silti tähänkin tilaan on eksynyt kaksi ah-niin-tyypillistä Carloksen kotoa tuotua tuolia pilaamaan minun nykyaikaista makuuhuonettani. Kuva on muuten otettu vaatehuoneesta, joka myös on ihana asia, sillä inhoan vaatekaappeja. Siitä en kuitenkaan "uskaltanut" ottaa kuvaa. Heh heh.

1824430.jpg1824431.jpg

Nämä kuvat ovat alakerrasta, jonka voisi minun puolestani hävittää kokonaan. Käytämme alakerran olohuonetta vain ja ainoastaan rojun säilyttämiseen (jota on myös yläkerrassa huoneen verran). Tarkoituksenani oli ottaa kuva seinällä olevista mustavalkoisista tauluista, joita on monta rivissä. Kuvat on otettu Pariisissa kesällä 2006 ja ne ovat yksiä parhaimmista muistoistani, mutta  päädyinkin  kuvaamaan inhoamaani sohvaa, sekä sivupöydän risuläjää.  Alakerran teemana voisikin olla syksyinen risuläjä.