Kirjoittaisin tätä blogia miten päin tahansa, niin jossain vaiheessa kuitenkin olisi tarpeen tehdä selvyyttä siihen, mikä oli pääsyynä tänne saarelle päätymiseen.
Tämä motiini nro. yksi oli siis dominikaaninen poikaystäväni, johon tutustuin vaihto-oppilasvuoteni ensimmäisellä viikolla, vuonna 2000. Jotenkin halusin vältellä tätä päämotiivin paljastamista, sillä en haluaisi leimautua suomalaiseksi hepakoksi, joka lähtee maan ääriin latinomiehen perässä. Näinhän asia kuitenkin pinnallisesti katsottuna on, mutta kuka tahansa joka tuntee meidän tarinan tarkemmin, ei ehkä ota huomioon sitä asian "latinomiespuolta"...

Tutustuin avomieheeni, Carlokseen, ja hänen perheeseensä oman isäntäperheeni kautta. Vähän myöhemmin, isäntäperheeni ongelmien vuoksi, päädyin asumaan Carloksen kotiin. Tämän jälkeen meidän ystävyytemme läheni; olimme lähes koko ajan yhdessä, ja vähitellen huomasimme mukana olevan jotain muutakin kuin ystävyyttä. Asia ei tietenkään pysynyt muiltakaan huomaamattomana, ja kohta löysimme itsemme keskeltä dominikaanisen ja suomalaisen kulttuurin törmäyspistettä. Minun oli tietenkin vaikea ymmärtää miten iso asia se oli, että tyttö- ja poikaystävä asuivat saman katon alla!

Onneksi kuitenkin tämä uusi isäntäperheeni oli todella "moderni" ja hyväksyväinen, ja asiasta tuli vähitellen hyväksytty koko suvun keskuudessa. Vaihto-oppilasvuoteni sujui ihanan rakastuneena, ja poikaystävän lisäksi keräsin itselleni uuden ystäväpiirin sekä toisen perheen, joiden kanssa vietin useita unohtumattomia hetkiä.

Tämän vuoden jälkeen kuitenkin oli edessä paluu Suomeen, ja lukiota suorittamaan. Näiden vuosien aikana Carlos vieraili Suomessa tehden vaikutuksen vanhempiini, ja itse vietin kesälomat täällä auringon alla. Suoritin lukion kahdessa vuodessa, ja loppu onkin jo tullut selväksi. Pakkasin laukkuni haarukoita myöten heti ylioppilaiskokeita seuraavalla viikolla, enkä edes mennyt ylioppilasjuhlaani. Vanhempani järjestivät pienet kemut kummieni kanssa, ja juttelimme illan aikana internetin välityksellä.

Tähän oli tietysti syynä myös se, että olin aloittanut hakuprosessin täkäläiseen yliopistoon, ja minun piti olla paikalla viikon kestävissä pääsykokeissa. Kokeet meni oletetusti läpi, ja niinpä siis seuraavat viisi vuotta elämästäni oli suunniteltu.

Asun siis edelleen Carloksen kanssa, mutta en sentään koko perheen voimalla, niin kuin tässä maassa joskus käy kun nuoripari vihitään. Emme edes ole ehtineet naimisiin asti, vaan elämme hyvin länsimaisittain vuokra-asunnossamme ja vietämme normaalia avoparin elämää, vaikka riippuen tilanteesta käytämmekin toisistamme termejä mies ja vaimo, turhilta kysymyksiltä tai väärinkäsityksiltä säästyäksemme. Emmekä tietenkään ole ainoat tässä maassa jotka ovat yhteen muuttaneet ennen naimisiinmenoa, mutta vähemmistöä kuitenkin.