Muutin Dominikaaniseen tasavaltaan kokeilumielellä vuonna 2003. Aloitin opiskelut paikallisessa yliopistossa, ja ajattelin katsella miten homma sujuu. Ihan tuntematon ei paikka minulle toki tuolloin ollut, sillä olin viettänyt elämäni elämysrikkaimman vuoden vaihto-oppilaana Santo Domingossa paria vuotta aikaisemmin. Nyt asia oli kuitenkin aivan eri; huoleton vaihto-oppilaselämä ja dominikaanisista arkipäivän rutiineista selviytyminen ovat hyvin kaukana toisistaan. Olin kuitenkin tietoinen asiasta, ja muutenkin tarpeaksi sisukas selviytyäkseni monista kulttuurierojen aiheuttamista hankaluuksista, ja täällä sitä edelleen ollaan.

Nyt on siis lähes viisi vuotta Santo Domingon todellisuutta takana, opiskelut ovat lähestulkoon ohi, ja edessä on taas suuri päätös- palaanko takaisin Suomeen, vai jatkanko ainakin toistaiseksi tätä lattarielämääni?
On päiviä, jolloin tuntuu siltä että pakkaan taas tavarani kasaan ja lähden takaisin Suomeen heti kun olen saanut diplomin käteeni, mutta toisinaan ajattelen, että ehkä olenkin jo tottunut täkäläiseen elämänmenoon niin hyvin, etten enää soveltuisikaan pysyvästi suomalaiseen arkeen.

Olen toki vuosien varrella käynyt useaan otteeseen Suomessa, ja pidän yhteyttä perheeseeni ja ystäviini päivittäin, mutta silti tuntuu, että monet asiat ovat tulleet vieraiksi, ja ajatuskaan ei enää kulje yhtä luistavasti Suomen kielellä (saati sitten kirjoitus). Tämän blogin aiheena onkin siis pohdiskelu kulttuurieroista, jahkailu omasta tulevaisuudestani, sekä muu vuodatus täkäläisistä hauskuusista ja typeryyksistä.


1398712.jpg