Juttelin yhden suomalaisen ystäväni kanssa koneella, kun C soitti ja sanoi tulevansa hakemaan minua syömään lounastauollaan (joo, sunnuntainakin tehdään näköjään töitä). Ystäväni kysyikin sitten: "Ai, meette Taco Belliin vai?"

1484381.jpgKyllä, sinne juuri. Minä, niin ekologinen, joka kannattaa paikallisia elintarvikkeita (en valitettavasti todellakaan) ja muutenkin syö terveellisesti ja monipuolisesti, olen aivan koukussa Taco Belliin. Tiedän, että kunnon meksikolaisesta ruoasta Taco Bell on kaukana, mutta valitettavasti tuo jenkki-meksikolainen on niin houkuttelevaa. Ainakin aina välillä, niin kauan kunnes tulee korvista ulos. Sitten aina pidetään jonkin aikaa paussia.

Nyt tuntuu että paussin paikka on taas tarpeellinen, sillä olen tällä viikolla syönyt useammin Taco Bellissä kuin kotona. En vain saa itsestäni irti kokkailla joka päivä ja kahta kertaa päivässä! Itse asiassa en pidä ollenkaan ruoanlaitosta. Eikä myöskään tuo toinen laiskimus, vaikka niin väittääkin.

Täkäläiset kotirouvat aloittavat muuten kokkailut noin 10:30 aamupäivällä, jotta ruoka olis yhden jälkeen valmista. Kunnon dominikaaninen lounas tarkoittaa noin seitsämää eri kulhoa pöydällä, jotka koostuvat yleensä riisistä, papu-kastikkeesta, ylikypsistä paistetuista plataaneista, "raaoista" paistetuista plataaneista, lihasta, keitetyistä kasviksista, pastasta ja salaatista, plus avokaadosta ja banaaneista. No, tuo nyt on vain yksi esimerkki, mutta aivan liian monimutkaista minulle, joka olen tottunut perunoihin ja kalapuikkoihin. 

Onneksi minulta ei odotetakaan mitään mega-lounaita, vaikka tällä hetkellä olenkin se kotona hengaileva osapuoli. Peruna-lounaat ovat C:llekin hyvin mieleen, ja Santo Domingo (huom. ei koko maa, vaan Santo Domingo) on Suomeen verrattuna suhteellisen halvan roskaruoan paratiisi. Ei yhtä "monipuolinen" kuin Jenkkilä, mutta valinnan varaa kuitenkin on.

En muuten tällä roskaruoka-ylistykselläni tarkoita sitä, että olisin mitenkään ylpeä ko. ruoan syömisestä. Järjestän aina "terveellinen kotiruoka-kampanjoita", ja yritän olla syömättä roskaa, mutta aina se tie johtaa ajanpuutteessa takaisin johonkin pikaruokalaan... Yliopistollakaan kun ei ole suomalaiseen malliin halpaa opiskelijalounasta.