Olen tässä lomaillessani saanut aikaiseksi jopa jotain muutakin, kuin löhöiltyä terassilla pilviä katselemassa. Olen raivannut nurkista pois kaiken ylimääräisen tavaran, pessyt ikkunoita ja puunannut vessoja.

Nyt ongelmana onkin sitten se, että kaikki nuo ylimääräiset kamat, kuten vanha patja, piirtopöytä ja hyllykkö tönöttävät keskellä eteistä (tai siis eihän täällä mitään eteisiä ole, mutta siellä sisäänkäynnin lähellä kuitenkin), enkä tiedä mihin ihmeeseen ne heittäisin. Nyt kaipaan todellakin Barcelonaan, jossa kierrätys käy niinkin näppärästi, kuin jättämällä kaikki ylimääräinen lähimmän puun alle tai roskalaatikon viereen.
 1472590.jpg
Olin ensin hämilläni tästä tavasta, ja myöhemmin huvittunut... mutta jos ei kerta kierrätyskeskuksia ole olemassa, niin käyhän se noinkin! Parempi sekin kun ei mitään!
Sikäläiset ystäväni ovatkin löytäneet kaduilta vaikka mitä hyödyllistä, kuten dvd-soittimen ja olohuoneen pöydän.

Täällä Santo Domingossa ei tietenkään ole mitään, tälläkään saralla. Kierrätys toimii vain tutulta tutulle-meiningillä, ja me kun olemme siellä "kierrätyslistan" loppupäässä, ei meidän vanhat kamat tahdo kelvata kuin hökkelikylien asukkaille. Valitettavasti en vain tunne ketään, jolle voisin mennä sanomaan: "Hei, tarvisitkos kuule patjan, joka on ihan paska, mutta patja kuitenkin?". En edes tiedä kenelle voisin lykätä kaikki vanhat vaatteeni ja kenkäni, vaikka tarvitsevia kyllä olisikin!

Pitäisi kai kokeilla tuota Barcelona-systeemiä, ja pistää kunnon romukasa tuohon kadun varteen, roskasaavien viereen. Naapurit olisivat varmaan tosi mielissään...