Tästä esimerkkinä tämä hyvinkin tavanomaisen sosiaalinen sunnuntaipäivä:
Herättyämme ja saatuamme kiskottua vaatteet niskaan, suuntaamme ruokakauppaan. Ennen kuin ehdimme kunnolla kaupasta takaisin, ovellamme ovat Carloksen isä, sisko, ja siskon kaksi alle kaksivuotiasta ipanaa. Tällä kokoonpanolla puramme ruokakassit, ja alamme saman tien tyhjentämään saalista.
Siinä samassa paikalle saapuu opiskelukaverini, joka tarvitsee apuani eräässä tehtävässään, ja raahaa minut mukanaan CARLOKSEN tädin luo kuvaamaan yksiä 70-luvun taideteoksia.
Tämän jälkeen palaamme meille, jonne on jo ennättänyt myös yksi Carloksen ystävistä. Pienen tovin jälkeen opiskelukaverini päättää häipyä paikalta, ja minä jatkan graduni parissa työskentelyä.
Iltapäivän kuluessa paikalle saapuvat vuorostaan Carloksen äiti, serkkupoika seuranaan. Telkkarista tulee Spiderman, lapset ravaavat ympäri asuntoa kissanpentujen perässä, serkkupojan puhelin soi vähän väliä, appiukko kuorsaa ja sisko kinastelee äitinsä kanssa.
Minun päätäni alkaa armottomasti särkeä, enkä yleisen hälinän seurauksena saa keskityttyä työskentelyyni ollenkaan. Käyn vähän väliä hakemassa jääkaapista suklaata.
Loppujen lopuksi päätän lukita itseni terassille, jonne ei onneksi muiden äänet kuulu kuin tasaisena taustamusiikkina. Saan jopa kirjoitettua sivun verran tekstiä, ja kun palaan sisälle, tekevät perheenjäsenet jo lähtöään. Serkku ja kaveri jäävät kylläkin pelaamaan playstationia.
Myöhemmin illalla ilmestyvät vielä ystävämme Alejandro ja Alejandra. He tuovat mukanaan noin kahdeksan elokuvaa, joista äänestetään kaksi katsottavaksi. Minä päätän kuitenkin käyttää hyväkseni nämä seuraavat hiljaiset tunnit jatkaen kirjoittamista. Elokuvan äänet ovat kuitenkin niin häiritseviä, että päädyn pistämään kuulokkeet päähäni ja kuuntelemaan meren kohinaa ja lintujen laulua niin kauan, että nekin alkaa ottamaan päähän, ja lopuksi kirjoitan toistaen lauseet ääneen niin moneen kertaan, että edes itse tajuan tekstin idean.
Tämän jälkeen kello onkin jo 12, talo hiljenee, ja minä jatkan kirjoittelua täällä blogimaailman puolella.
Huvittavana yksityiskohtana voisin vielä mainita, että tehdesssään lähtöä Carloksen äiti lupaa LAINAAVANSA meille uutta kodinhoitajaansa kaksi kertaa viikossa, ettei minun tarvitsisi siivota vessoja ja pestä pyykkiä! Niinpä niin.
Yhteiselämä keskivertodominikaanin kanssa ei siis tarkoita pelkkää yksityisalueensa kahden kesken jakamista, vaan yksityisalueensa ajoittaista unohtamista. Vuosien kamppailun jälkeen olen niin tottunut tähän menoon, etten enää saa raivokohtauksia kun rauhallinen lauantai-ilta muuttuu vasten tahtoani serkkujen peli-illaksi, tai aamuvarhaaseen kestävään kovaääniseen filosofointiin terassillamme.
Olen päättänyt myös olla tästä lähin tekemättä graduani viikonloppuisin. Tänään oli kuitenkin pakko, sillä huomenna on oltava näytettävää alustavasta aikaansaannoksesta, jotta saan kirjauduttua seuraaville neljälle kuukaudelle yliopiston kirjoille.
Tässä vielä kuva kieliasun tarkastajastani, Randysta.
Ikää 7 viikkoa- hiiren käyttö hallussa vaistomaisesti.
Kommentit