1466830.jpg Suomessa olin irtokarkkien suurkuluttaja. Tapanani oli ostaa hirveä määrä irttareita ja mättää niitä suusta alas niin kauan että tuli paha olo. Täällä ollessani koin ensin hirveitä vieroitusoireita salmiakeista ja muista karkeista, ja tietenkin hyvästä suklaasta. Myöhemmin olen tottunut, ja unohtanut koko karkkien syömisen.


1466831.jpgViime viikkoina olen kuitenkin tullut ostaneeksi aivan liian usein yksiä niistä harvoista hyvistä karkeista, joita täältäkin saa, eli m&m:iä. Ne ovat tietenkin tuoneet taas mieleeni kaikki ne ihanat irtokarkit joita Suomesta saa. Miksei muualla syödä irtokarkkeja? Ainoa maa, jossa näkemäni mukaan ihmiset iästä riippumatta latovat karkkeja pusseihin suomalaisten kaltaisesti on Hollanti, mutta sielläkään ne karkit eivät ole yhtä hyviä kuin Suomessa, vaikka valikoimaa ja samoja juttuja löytyykin.

Espanjassa karkkivalikoima on lattea, muttei sentään olematon niin kuin Jenkkilässä, jossa en ole irtokarkkeja pahemmin edes nähnyt (paitsi JFK:lla Finnairin portin lähimaastossa). Suklaakin siellä on surkeaa. Hershey:tä ei voi verratakaan Fazeriin! M&M:issä se nyt vielä menee, ainakin noissa Peanut-versioissa, mutta muut Mars-tuotteet on aivan liian imeliä syötäväksi... M&M:iä siis paremman puutteessa.