Kiertelin hieman Acropolis-ostoskeskuksen kauppoja, kuluttaen aikaani ja katsellen josko löytäisin itselleni takin, ettei tarvitsisi väristä kylmyydestä heti Suomeen saavuttua. Löytyihän sieltä useampikin kiva, vaikkei sellaisia tässä maassa kyllä ikinä tarvitsisi! Itseltäni ei kuitenkaan löytynyt maksuvälinettä, vaikka lompakko oli täynnä kortteja. Tyhjiä ja täysiä sellaisia.

Loppujen lopuksi läsähdin masentuneena ensimmäisen kerroksen penkille ja huokaisin syvään. Voi että tätä materialistista maailmaa. Olisihan se niin kiva pukeutua silleen kivasti. Olisihan minulla monta eri visiota siitä millaisia tyylikkäitä vaatteita haluaisin käyttää ja miltä haluaisin näyttää… mutta ei se vaan täällä dominikaanisessa todellisuudessa ole ollut niin mahdollista! Siis minulle.

Katselin ympärilleni ja minulle tuli suorastaan kuvottava olo katsellessa niitä dominikaanisen yläluokan kersoja, jotka viipottivat pitkin Acropoliksen käytäviä, ajattelematta yhtään, että heidän kodeissaan työskentelevien kodinhoitajien palkka on sama kuin minkä verran he juuri tuhlasivat johonkin laukkuun tai mekkoon.

Kuitenkin, samalla hetkellä kun astuin sisään Zaraan, alkoivat silmäni kiilua nähdessäni kaikkia niitä ihania housuja ja paitoja ja huiveja.... "Voi kun mullakin olisi rahaa"…  sitä paitsi, missä minä silloin Suomessa vaateostokseni tein? No juuri siinä samassa liikkeessä, jossa täällä kykenevät ostamaan vain "ne rikkaat", eli ne harvat rehellisillä bisneksillään pärjänneet, ulkomaalaiset, sekä sitten ne roistot sekä korruptiota harrastavat epäkunnioitettavat ihmiset, joita tämä kaupunki on täynnä.

Joka kerta kun olen tuolla Acropolis-ostoskeskuksessa, tulee minulle jotenkin typerä olo. Silti menen aina uudestaan ja uudestaan… Onhan se loppujen lopuksi siistein ja mukavin ostospaikka, jossa myyjät ovat asiallisia ja kukaan ei kiinnitä minuun erityistä huomiota sen takia, että näytän ulkomaalaiselta, koska koko paikka on täynnä meitä "kultakutreja". Erona minun ja heidän välillään on vain se, että minulla on Louis Vuittonin laukun sijaan vanha Hennesistä ostettu pussukka, jalassa korkkareitten sijaan melkein puhki kuluneet lipokkaat ja syksyn trendivärisen paidan sijaan tipunkeltainen teeppis, jossa on kolme tahraa. Eikä minulla todellakaan ole aurinkolaseja päässä. Näihin kanssashoppailijoihin verrattuna minähän olen siis aivan rääsy!

Katselin itseäni vaivihkaa ja ajattelin että voi kun olisi rahaa ostaa edes uudet kengät näiden nolojen, kuluneiden läpsyjen tilalle. Sitten taas mieleeni palasi tunne että voi jeeesus! Mitä merkitystä sillä oikeasti on, että miten hienot kengät minulla on jalassa! Onhan tässä nyt muutakin paljon tärkeämpää ajateltavaa ja ostettavaa…

Siihen ne ajatukseni myöskin jäivät, sillä seuraavana viereeni istahti jenkkipoika, tai mies itse asiassa, jota ei myöskään ilmeisesti minun "rääsyläisolemukseni" haitannut, sillä niin selvästi oli kiinnostunut iskemään minusta itselleen lomaheilan. Tuo tapaus vain piristi muistiani siitä, että eipä sillä vaatetuksella niin väliä ole, vaikka täällä Santo Domingossa se vaatetus ja ulkonäkö olisivatkin niin mielettömän tärkeitä asioita osoittamaan sitä sosiaalista statusta.